Pyöräily Kuopiossa

Pyöräily Kuopiossa on kuopiolaisten pyöräilijöiden ja erityisesti hyötypyöräilijöiden blogi. Kerromme pyöräilystä Kuopiossa ja toivottavasti kehitämme jutuillamme Kuopiota myös pyöräilykaupunkina.

tiistaina, marraskuuta 28, 2006

VALOT KUNNOSSA VAIN HARVALLA


Olin yhtenä KHP.n edustajana kolme viikkoa sitten toteutetussa valokampanjassa, mukana myös kaksi ystävällistä konstaapelia. Testasimme pyöräilijöitä valojen ja heijastimien osalta. Seurantapaikaksi valitsimme vilkasliikenteisen Savilahdentien kevyenliikenteen väylän, jossa liikkuu paljon opiskelijoita ja työmatkalaisia. Lisäksi tienoo on mäkinen ja siinä on huono näkyvyys.
Poliisit pysäyttivät kaikki, joilla oli ongelmia valojen, tai heijastimien osalta. Meidän tehtävämme oli kertoa minkälaiset ne valot siten pitää olla. Siinä riittikin tehtäviä kolmelle miehelle.
Pysäytetyt tiesivät, että valottomuudesta seuraa 20 euron rikesakko, mutta nyt kampanjan aikana he säilyivät pelkällä tietoiskulla. Siksipä kukaan ei ollut käärmeissään ylimääräisestä pysäyttämisestä.
Pari nuorta pyöräilijää kiersivät yliopistorakennukset toiselta puolelta, ilmeisesti sakkojen pelossa.
Useimmat pysäytetyt lupasivat laittaa valot mahdollisimman pikaisesti. Kerroimme heille mistä valoja löytyy ja millä hinnalla. Halvimmat patteritoimiset ovat 5 euron kieppeillä ja kalleimmat, niin sanotut napadynamot saa 110 eurolla.

TUMI

torstaina, marraskuuta 23, 2006

PYÖRÄILYPÄIVÄ LAUANTAINA 9.12.2006

Auta testaamaan pyöräilyreittien toimivuutta Neulamäestä kaupungille, yliopistolle ja muihin kaupunginosiin lauantaina 9.12.2006.
Kokoontuminen kello 9.45 Neulamäen alatorilla S-marketin edessä, josta lähdetään ajamaan tutkittavia reittejä.
Tule kertomaan havaintosi ja kehittämisehdotuksesi kaupungin virkamiehille, Kuopion hyötypyöräilijöille ja Neulamäen asukasyhdistykselle. Kuopion kaupungin kaavoitusosastolta tapahtumaan osallistuvat insinöörit Hanna Myllynen ja Pekka Mustonen.
Lisätietoja Hyötypyöräilijöiltä: Kari "Tumi" Turunen, 0400 - 573191, tumi_turunen@hotmail.com tai Pekka Pitkänen, 050- 354 3747, pekka.pitkanen@kuh.fi. Tule mukaan myös tapahtumien suunnitteluun.
Tempaus liittyy kevään 2007 pyöräilytapahtumaan, joka järjestetään lauantaina 5.5.2007. Tällöin Kuopion kaikkien kaupunginosien asukkailta kerätään mielipiteitä joustavista ja hyvistä pyöräilyreiteistä. Selvitettäviä asioita ovat mm. pääreittien käyttökelpoisuus, reittiopastus, katujen ylitykset, tien pintamateriaalit, pyörällä pääsy kohteeseen sekä pyörien parkki- ja säilytystilat.
Kuopion hyötypyöräilijät ja kaupungin liikenneväylien suunnittelijat kehittävät yhdessä pyöräilyreittejä.